15. huhtikuuta 2012

Hyväski kenolle!


Vakiavustajani JP lähetti kännykkäkamerastaan kuvan Nuijamaan raja-aseman tienoilta Venäjän puolelta. Suomenkielistä tekstiä tavoitteleva mainos toivottaa "Hyväski kenolle koko elämän ajan!" Kalaöljykapselien oli varmaan kuitenkin tarkoitus olla hyväksi keholle.

Toki tulokset olisivat luultavasti vielä kehnompia, jos itse joutuisin laatimaan mainostekstiä venäjäksi kyrillisillä kirjaimilla...

27. helmikuuta 2012

Kaikki laskettelemaan!

JP lähetti oheisen lehtileikkeen melkoisen räväkästä painovirheestä laskettelukeskuksen mainoksessa.

Pienen googlailun perusteella leike on jo muutaman vuoden takainen, ja pyörinyt muillakin huumorisivustoilla. Sikäli hiukan periaatteitteni vastainen, mutta menköön nyt näin hiihtolomaviikon kunniaksi.

12. helmikuuta 2012

Pasistisuikaleet

Lahden suunnalla kaupassa on ollut myytävänä erikoista herkkua. Basisti kirjoitetaan yleensä pehmeällä beellä, mutta sattuuhan sitä. En tiedä mikä tai kuka Kananpojan basisti sitten tarkalleen ottaen on, mutta olisiko Kananpoika-niminen bändi menettänyt yhden jäsenen?

Kiitos kuvasta, Jukka Ween pikkuserkku.

30. tammikuuta 2012

Tukikaide

Nimimerkki JuksisPuksis on tuottelias arkihuumoribongari (toisin kuin minä itse nykyään). Tässä ensimmäinen usemmasta ehdotuksesta.

JP kertoo:

"Käväisin erään tunnetun autoliikeketjun yleisvessassa, joka oli samalla ns. varusteltu invakäyttöön.

Käyttäjän kannalta suorastaan surullisen hupaisaa lienee se, että tukikaide on asennettu kääntymään vain seinän myötäisesti, eikä palvelemaan varsinaista käyttäjäänsä WC-istuimen viereen.

Lieköhän asentajilla ollut ns. maanantaiaamu, kun hoksottimet olleet 90 astetta seinä-, eli laitamyötäisessä?
...vai ovatko istuimen asentajat antaneet oman individuaalin näkemyksensä sijaintiasiasta?"

Toden totta, tuollainen invatuki kääntyy seinän suuntaisesti vaakatasoon. Pöntön takana siitä ei juuri hyötyä ole, jos pyörätuolista ponnistaa pytylle. Toisenlainen, yleisempi malli kääntyy seinältä eteenpäin, eli semmoinen olisi tuohon kuulunut.

Pyörätuolissa istuvia olen itsekin avustanut ja vessojen tukikaiteet on usein vähän mitä sattuu, heiluvia ja epävarman tuntuisia. Puhumattakaan muista invavessojen pikku ongelmista. Eräässä oli todella vaikeaa päästä pyörätuolilla vessakoppiin, koska ovi ei auennut kokonaan. Se törmäsi seinästä törröttävään patteritermostaattiin.

21. joulukuuta 2011

Kuksat tarjouksessa

Blogin vakioavustaja JuksisPuksis lähetti kuvan maan suurimman kyläkaupan kuksatarjouksesta.

Kuksa on juoma-astia, joka on alunperin valmistettu pahkasta, mutta teollisesti niitä tehdään suorasta puusta. Kuksan vetoisuus on huomattavasti enemmän kuin fingerporillinen.

Kuksa-sanan monikon partitiivin käyttö mainoskyltissä lienee ihan tarkoituksellista, mutta minkäs sana taivutusmuodolleen mahtaa...

22. marraskuuta 2011

Sallittu vain invalideille

Laihialla on jätteiden lajittelussa siirrytty ilmeisesti entistä tiukempaan linjaan. Vain invalideille tarkoitettu roska-astia saisi kyllä olla vähän matalampi, että kannen ylettyisi kunnolla avaamaan pyörätuolistakin.

Kiitos kuvasta, Anni K.

7. marraskuuta 2011

Hae, palauta ja peru

Ennenkin blogia avustanut nimimerkki JuksisPuksis lähetti kuvan Kelan toimiston ikkunassa bongaamastaan mainoksesta.

JP kommentoi: "Houkutteleeko ko. mainonta tosiaan nykyoppijoita, kun jo heti pelinavauksena läimästään älytön suorasukainen komentorykäys päin pläsiä?"

Erityisesti opiskelijoille suunnattu mainos muistuttaa aivan oikein, että monet asiat voi nykyään hoitaa netitse, eikä toimistossa tarvitse jonottaa. Mutta tosiaan, viestin voi tulkita myös käskymuotoiseksi, eli se kehottaa toimimaan juuri noin: ensin haet, sitten palautat ja sitten perut. Kannattaako siis tukea hakea alun perinkään?

(Varsinkin opintotukien takaisinperintä taitaa olla melko yleistä, kannattaa siis ilmoittaa Kelalle jos tulot kasvavat, elämäntilanne muuttuu tms. Takaisinperinnässähän on kuitenkin kyse liikaa maksetun tuen palauttamisesta.)

11. syyskuuta 2011

Pellet

Sami L. lähetti kännykkäkamerastaan otoksen parkanolaiselta huoltoasemalta. Jo hiukan aikaa nähnyt mainos esittelee kahta nerokkaasti nimettyä firmaa.

Parkanon pellet valmisti luonnollisesti pellettejä, yritys lienee jo lopettanut toimintansa, harmi kyllä. Nimi oli mainio, vaikka saattoi tietysti viedä ajatukset vaikkapa sirkusalan yrittäjään.

Puutavaraliike Puuoskarin nimi saattaa pohjautua omistajan nimeen tms. Melko tavallinen nimi, mutta pientä hauskuutta siihen tuo se että sana "puoskari" on vain yhden kirjaimen päässä. Asia ei toki haittaa koska firma ei toimi terveydenhoitoalalla.

29. maaliskuuta 2011

Yleisvaljas

Petri lähetti halpistavaratalon mainoksesta myös tämmöisen leikkeen. Millaiseen tarkoitukseen näinkin hekumallisella nimellä ja mallikuvalla varustetut valjaat oikein onkaan tarkoitettu?

7. helmikuuta 2011

Kynsikkäät

Petri lähetti muutaman arkihuumoriehdotuksen, tässä ensimmäinen. En heti tajunnut tuota itse, mutta tosiaan: Mainoslehden kuvassahan kynsikkäissä on sormenpäät valmiiksi mukana. Vai onko nämä sitten sormekkaat tai sormelliset?

10. marraskuuta 2010

Lukiopiskelu

Tämmöinen otsikko oli eräässä kotiseudun paikallislehdessä keväällä 2010. Jutussa puhuttiin lukio-opiskelusta, mutta lukiopetuksen arvoakaan ei voi toki vähätellä...

19. lokakuuta 2010

Orgidea

Petri lähetti leikkeen Turun Sanomista. Huonekaluliikkeen mainoksessa kukan nimen kirjoitusasu on hiukan liiankin hekumallinen. Näitähän sattuu, mutta jos olet menossa orgioihin, tässä on sopiva tuliainen... ja halpa.

8. toukokuuta 2010

Näkyvät housut

Postiluukusta tipahti tarjouslehti, jossa mainostettiin mm. "näkyviä housuja". Varmasti kätevät, näissä näkymättömissä housuissa onkin ollut vähän nolo kävellä yleisillä paikoilla. Tarjolla olisi myös näkyviä paitoja ja takkeja.

28. joulukuuta 2009

Piikkimattoja otsikoissa


Joulunpyhinä 2009 Ilta-Sanomien nettisivuilla uutisoitiin piikkimatoista kahdessa otsikossa.

8. kesäkuuta 2009

Sukkelasti on aika mennyt...

Kolmoskanava esitti kasarikauhuelokuvan Poltergeist 4.6.2009. Aamulehden telkkarisivun arvio sai minut ensin raapimaan päätäni... Siis olen nähnyt leffan alkuperäisellä teatterikierroksella, mutta ei kai siitä nyt vielä ihan puolta vuosisataa ole?

Pikku virhe, mutta sanavalinta tukee sitä mukavasti: Sukkelasti on aika tosiaan mennyt...